Perhokalassa

Koskia ja järviäkin on tullut kierrettyä aika paljon viime kuukausina. Vimpa- ja turpakalastus on olosuhteiden pakosta keskittynyt ensin mainittuun lajiin, sillä turpa on ollut vakiopaikalla vähälukuisempi ja -kokoisempi kuin vuotta aiemmin.

vimpa

Korttikoskilla kirjolohi- ja taimentapahtumia on tullut harvakseltaan, mutta kuitenkin pientä isompaa edistymistä on havaittavissa viime vuodesta. Tässä malliksi yksi nymfin pettämä istukas Hartolasta:

Lajeja perhokalassa on kertynyt tähän mennessä 12. Kovassa yrityksessä seuraavaksi ovat puronieriä, siika, sorva ja ehkä seipikin. Periaatteena on kuitenkin 'hoitaa' lajit ihan peruskalastuksen yhteydessä, seipi ja sorva vaatinevat toki hiukan erityiskikkailua paikkojen suhteen ;)

Oman ajankäytön suhteen vuoden vilkkain avovesikalastuskausi on piakkoin alkamassa. Ja se kylmä kesä ei ole nyt ihan niin paha asia, jos täpläkala on ensimmäisenä mielessä lomalaitumille lähtiessä...

Tilanne helmikuun lopussa

Jäät ovat nyt ehkä lähdössä jo toistamiseen kesken kauden, ja motivoituminen sitomaan perhoja pilkkimisen sijaan saattaa olla tosiasia, jos säätyyppi ei tästä pian oleellisesti muutu.

Varsinainen 'talviloma' joulun aikaan meni juurikin perhonsitomiseksi jäätilanteen takia. Hyvänä puolena heikot sidontataitoni kasvoivat kohisten, huonona puolena, olen aina mielummin kalassa kuin kotona ädläämässä pyytöjä...

Pilkkikisoissa menestykseni on ollut heikkoa, selkeästi vaatimattomampaa kuin viime vuonna. Motivaatio on ollut kohdallaan ja yritystä kisoissa on riittänyt, mutta jotain vain uupuu. Ehkä se tästä vielä, jos nimittäin jäitä riittää, periksi ei anneta!

Fongauksen kannalta mielenkiintoisia uusia talvipilkkikalalajeja on tälle talvelle tullut sorva Karisjärven kisoista ja salakka Vihtijärven morritreeneistä. Plus 30 vuotta nuokin lajit ovat pilkkejäni onnistuneet väistelemään.

Näitä ja muutamia muita riittää perhorasioissa nyt satoja huhti-toukokuun perhokauden aloitukseen:

Mietteitä ensimmäisestä fongausvuodesta ja suunnitelmia tulevasta

Kirjoitin viime vuoden lopussa edelliseen blogiini seuraavasti:

Aloittelevalle fongarille vähemmän vaatimaton tavoite 40 lajia Suomesta koukkupyydykseen vuonna 2013 on täten asetettu. Yritän kertoa tässä blogissa vuoden tapahtumista sellaisina kuin itse olen tilanteet vesillä kokenut. Toivottavasti teksteistä löytyy jotain hyödyllistä tai viihdyttävää jollekulle lukijoista

Aloittelevalta fongarilta kuultu isosuinen tavoite ei siis ihan toteutunut 39 lajilla, mutta lähelle päästiin kuitenkin. Puuttuvista lajeista kutkuttavia muistoja syntyi ainakin ankeriaasta jota tarjottiin jo käsipinnaksi, työllä ja tuskalla pyydystetyn hieta/liejutokon määritys uuvahti näytekuvan liiaan heikkoon laatuun ja lieneekö joku muukin ohariksi jäänyt laji käynyt jo kurkistamassa syöttiä? Muistoja jotka saattoivat hiukan kirvellä tilanteen ollessa päällä, mutta jotka ehkä säilyvät mielessä pidempään ja myöhemmin jopa naurattavatkin, kuin ne tyylikkäästi ensimmäisen vartin aikana 'oikeaoppisesti' pyydetyt kalat(?)

Riemukkaampia hetkiäkin oli, tuuria mukana roppakaupalla ja niin edespäin. Itse pähkäillyltä paikalta löydetty iso seipi, vaikea mustatokko paikasta josta maratoonareillakin oli heikosti tietoa, miekkasärjen hoitaminen kilpaonkikausien oppien perusteella suunnitellulla täsmäkeikalla Lappeenrantaan, ja olihan niitä hyviä onnistumisia ehkä pari muutakin.

Kokonaan minulle uutena kalastuslajina perhokalastus on jo nyt eniten käyttämäni kalastustapa avovesiaikana. Ilman fongausta olisin tuskin lähtenyt siihenkään touhuun mukaan. Lirkkiminen lampun valossa on myöskin kokemus, jota suosittelen myös fongausta harrastamattomille vapakalastajille, vaikkapa kokeiluna. Kalojen käytöksestä oppii aina uutta ja todellinen yllätys ainakin minulle oli, miten paljon kaloja on yleensä näkyvissä pimeän aikaan!

Toki nälkää tekemiseen jää varsin aktiivisen vuoden päättyessäkin. Kämmätyt lajit ovat edelleenkin nostaneet osakkeita omassa arvostuksessani, mitä tein väärin ja onko tehdyistä virheistä mitään opittavissa? Sulkava, liejutokko, toutain ja karppi ovat varmasti mukana ensi vuoden kalastussuunnitelmissani, vaikken mitään vuositavoitetta asetakaan. Ja onhan niitä muitakin: ankerias, nokkakala, piikkikampela, sampi, kirjoeväsimppu, muikku, nieriä ja varmaan monia sellaisiakin, joiden käyttäytymisestä ja kalastusmenetelmistä emme yksinkertaisesti tiedä vielä tarpeeksi.

Uskon että 50 lajia vuodessa Suomesta on tehtävissä, mutten itse aio enää yrittää kerätä isoa vuosilajimäärää. Kalastan paljon ja yritän rajata kaikki vähänkään suorittamiseen vihjaavat projektit kilpapilkintään, jossa siinäkin riittää tekemistä. Suuri osa lajeista on melko helppo saada, kunhan on ensin keksinyt oikeat paikat ja pyyntiajat kokemuksen kautta. Ensimmäinen vuosi lajeja keräten onkin tässä suhteessa antoisa, uutta tietoa ja kokemusta kertyy jatkuvalla syötöllä. Toisaalta taas lajin y kuittaaminen samasta kivenkolosta 15 vuotta peräjälkeen, enpä tiedä ;)

Fongausvuosi 2013 (39 lajia) pakettiin Airistolla

Viimeisiä viedään ja suunnitelmieni mukaan päätin fongauskauden Airiston laiturilla. Kova länsituuli keinutti laitureita melkoisesti ja kala tuntui olevan melko huonolla otilla. Paikalliset silakanlitkaajat puhuivat muutamista kaloista, härkäsimppu oli sentään saatu viikkoa aiemmin.

Pienen pohjaonki/pilkki alkuhäröilyn jälkeen päädyin pilkkimään pelkästään heittovavalla ja kuitusiimalla. Pelkän pilkkivavan kanssa siimojen operoiminen tuntui varsin työläältä yli kymmenen metrin syvyyksissä ja tuulen aiheuttamien virtausten riepotellessa paksua monofiilia.

Silakanonkijat eivät turhaan valitelleet syöntiä, ensimmäiseen kahteen tuntiin olin saanut yhden tärpin, siinä kaikki! Ja jotakuinkin valoisaa aikaa oli jäljellä kaksi tuntia. Taktiikkana oli nopea muutaman metrin siirtyminen laituria pitkin jo parin minuutin jälkeen, jos (ja useimmiten kun) mitään ei tapahtunut. Luotin siihen että kohdassa x härkäsimpulla menee hermo, kun nenän eteen laskeutuu volframipilkki höystettynä 3 madon koukulla tapsin päässä. Joko ottaa tai ei ota, mutta tarjous on runsaanpuoleinen.

Siirryttyäni jälleen erittäin monennetta kertaa laiturilla, tunnen kuitusiimassa heikkoa kalan syöntiä välittömästi pilkin laskeuduttua. Odotan hetken ja teen vastaiskun, kiinni on! Lähes 15 metristä kalaa nostaessa fongarilla ehtiin nousemaan esiin mielikuvia useammastakin lajista. Kirkkaassa vedessä näkyy ensin kalan valkoinen vatsa, ja sekunnin murto-osan käy mielessä särkikala. Mutta härkäsimppuhan sieltä tuleekin, laiturille ja kuviin, se on siinä.

Euforisen helpottuneena siirryn välittömästi matalampaan osaan laituria, ja kevennän tapsin kampelalle sopivaksi. Pohja ei liene kampelalle ihanteellinen, totean kun olen saanut joitakin ahvenia, särkiä ja yhden säyneen. Erään silakanlitkaajan kanssa jutellessa selviää keväinen kampelapaikka muutaman kilometrin päässä. Epäilen että tilanne on täysin eri syksyllä, joka tavallaan tulee myös todistetuksi seuraavana päivänä, kun käyn heittämässä lyhyen nollakeikan alueelle. Oletettavasti kalat ovat tulleet siikapaikoilta, joille myös kampelat osaavat monisukasmatojen perässä keväällä. Kalojen liikkeissä ja tavoissa riittäisi vielä paljon opeteltavaa itse kullekin, mutta näistä hiukan lisää seuraavassa blogitekstissäni.

Sadepäivän made

Viikolla syntyi idea koittaa onkia madetta mökin lähijoesta. Kuten tätä blogia aikaisemmin lukeneet hyvin tietävät, näistä lähialueen vesistä kuulopuheiden perusteella poikineista ideoista ei ole syntynyt tulosta juuri nimeksikään. Mutta lauantain tekeminen keleineen oli tilanteessa jossa pieni keikka lähijoelle ei ottaisi mitään, jossei toisaalta antaisikaan.

Siivutan fileerausveitsellä ohuita paloja lounaaksi ostetun kirjolohen pyrstöpuolesta syöttirasiaan, pohjapunttivermeet ja kamera mukaan ja matkaan. Perillä joki näyttää lupaavan samealta ja tulvivalta madetta ajatellen. Pikkuhiljaa yltyvän sateen ja erittäin harmaan kelin vain parantaessa tilannetta!

Heitän ongen syväksi arvelemaani kohtaan jokiuomaa, ja pohjapuntin uppoaminen tuntuu kestävän jokusen sekunnin. Erittäin lupaavaa. Yritän saada ongen mahdollisimman samaan kohtaan heitosta riippumatta lukitsemalla siimapituuden haspelipuolan siimakynteen. Suunnan heitolle otan vastarannan kumollaan olevasta veneestä. Made löytää kyllä rasvaisen kalanpalan ennen pitkää, jos yleensä on syönnillään kuopassa. Puntti pysyy hyvin paikallaan virrassa, mutta varmuudeksi laitan koukkuun kertaalleen vielä rasvaisemman ja isomman palan kirjolohta. Ja jään odottamaan.

Ajassa 11.55, noin 25 minuuttia aloituksesta olen juuri saanut silmälasien pyyhkimisen sadepisaroista päätökseen, kun näen vavan kärjessä liikettä. Odotan hetken, kunnes tempaisen vastaiskun. Kala tuntuu selvästi, muttei mitään havaintoa lajista. Ensimmäinen välähdys veden pinnassa kertoo kukas se siellä, made.

Lukuisat vastaavien aivoitusten tuloksena syntyneet hylsykeikat saavat tämän nimenomaisen piston tuntumaan hienolta saavutukselta. Tosin alkuperäinen kunnia ja tunnustus täytyy antaa sille tuntemattomalle kalamiehelle, joka on keksinyt näinkin, perinteisten onkiteorioiden näkökulmasta katsoen järjenvastaisen tavan kalastaa madetta mudansekaiselta syysjoelta.

Tasalukujen ja tavoitteen kannalta kiinnostava 40 lajia kalenterivuodessa edellyttäisi nyt härkäsimpun lisäksi jotain toistakin lajia seurakseen. Omien suunnitelmien kannalta aikainen made antoi nyt kaksi kuukautta aikaa hoitaa nämä kaksi puuttuvaa lajia, mitä nyt sitten olisivatkaan.

Liejutokko hylsyksi

RKTLn tutkijat ystävällisesti kollasivat kuvani. Kuvan laatu ei riitä lajin varmaan määritykseen, kylkiviivan suomujen määrä varmistaisi ja taaemman selkäevän ruotojen määrä vahvistaisi lajin.

Heitin kalan pois, joten 37 on edelleen virallinen vuosilajimääräni. Lähden luonnollisesti yrittämään madetta ja härkäsimppua, mutta 40 lajin katkaiseminen alkaa olemaan melko tuurissa näillä näkymillä.

Mietteitä ison kalan onginnasta

Kävin lauantaina yrittämässä sampea Myllykosken Ponnilla. Tulos oli negatiivinen potentiaalisten fongauslajien eli sammen ja karpin osalta. Sain hyviä ohjeita fongari Jani Hakkaraiselta, joka oli kaverinsa kanssa onnistunut koukuttamaan Ponnin keikalla sekä sampia että karppeja. Päivä ei nyt kuitenkaan ollut sammen, kalat olivat mitä ilmeisimmin vaihtaneet paikkaa tai syöntihuumori oli muuten heikentynyt viikolta.

Janin kanssa jutellessa oivalsin, miten paljon olenkaan omassa vuosiprojektissani laiminlyönyt ison kalan onkimiseen kunnolla keskittymistä. Kalan houkuttelu ennakkosyöttämällä on ollut satunnaista, välineenä yleensä yksi heittovapaan kiinnitetty pohjapuntti satunnaisella syötillä varustettuna ja muovipussiin nojaamassa. Yökalastuksen lähes täydellistä puuttumista tietenkään unohtamatta. Niinpä tuloksetkin ovat olleet heikkoja. Perhokalastuksen detaljeihin olen panostanut aivan eri tavalla, eikä näin ollen ihme että myös kohdelajit löytyivät suhteellisen helposti.

Boiliet, värimaissit, matohakkelus, kaksi vapaa käyttöön, karppikoukut, kunnon vapatuet ja tärpinilmaisimet. Noista voisin ainakin aloittaa, jos ensi vuonna aikaa ja kärsivällisyyttä riittää ison onkikalan jahtaamiseen.

Jani antoi hyväksyntänsä koukku- ja siimavalinnalleni sammen tavoittamiseksi, mutta vaikeni kohteliaasti  muiden säätöjeni satunnaisuudesta...

Sampi oli viikolla käynyt hyvin onkeen melko pienellä alueella, kun sitä oli houkuteltu matohakkeluksella. Kontaktit rannan tuntumasta olivat tulleet kuulema usein lähes välittömästi. Oma ongintani oli jatkuvaa ahventärppien seuraamista, siis siihen asti kun hyvässä lihassa oleva noin 6-7 kilon hauki ampaisi aivan jaloissa ylös penkasta sisään kelaamani ahvenen perään. Päivän kalastollinen piristys, jos näin voidaan sanoa ;)

40 lajin tavoitteen kannalta puuttuvat kohdelajit olisivat nyt lähinnä liejutokko, made ja härkäsimppu. Toki yritän myös paria yllätysbonusta, mutta paha kompasteluni karpin, toutaimen ja sulkavan kanssa ei odota liikoja noiden vaikeampien lajien näkemisestä listalla.